maanantai 20. huhtikuuta 2009

About Me

Kun lukijalta tulee toive, täytyy tätä kuunnella, ja koittaa parhaansa mukaan täyttää toiveet :)
Joten tämän päiväisenä aiheena on, miten olen päätynyt tällaiseen tilanteeseen.

Vielä muutamia vuosia sitten olin opiskelemassa eräässä eteläisessä kotimaamme kaupungissa, jossa asuin pienessä reilun kahdenkymmenen neliön asunnossa. Töitä minulla ei ollut, joten elin tiukalla budjetilla opintolainan turvin. Muutamassa vuodessa olin saanut hieman säästettyäkin.

Opintojen päättyessä siirryin uudelle paikkakunnalle uuden työpaikan perässä. Samaan aikaan löysin nykyisen vaimoni. Pian aloimme rakentamaan yhteistä kotiamme. Vaimon kannustaessa uskalsin ottaa velkaa, ostin auton ja huonekaluja ja muuta tavaraa. Vaimo opiskeli edelleen, joten lainat tulivat minulle. Itselläni tilanne jossain vaiheessa karkasi käsistä, uudet autot, mukavat tavarat ja leveästi eläminen oli helppoa, kun luottokorteilla sai pitkän maksuajan ja palkkakin tuntui nousevan kuukausi kuukaudelta.

Lasten syntymän jälkeen vaimon tulot ovat pysyneet pienenä, enkä itsekään ole voinut tehdä töitä entiseen tapaan. Perhe tarvitsee oman aikansa. Kun tulot ovat kasvaneet 20 prosenttia, tuntuu että menot ovat kasvaneet samassa ajassa vähintään 40 prosenttia. Lopulta olen tilanteessa, jossa tajuan keränneeni ympärilleni ylimääräistä tavaraa, jolla ei ole arvoa, mutta jota en välttämättä oikeasti tarvitsisi. Elämän arvot ovat muuttuneet lasten syntymän jälkeen, ja toivon joka päivä, että olisin osannut vuosi-2 sitten elää järkevämmin - ehkä jopa säästäen rahaa.


Muut perheenjäsenet eivät ole eläneet niin pienellä budjetilla kuin minä opiskeluni aikana. Niinpä säästäminen ja ylimääräisestä luopuminen on ollut muille perheenjäsenille itseäni haasteellisempaa. Olenkin tämän lyhyen projektin aikana joutunut tinkimään ylimääräisen paljon omista asioistani, sillä muut eivät ole voineet auttaa. Lapset tarvitsevat ruokansa, vaimo omat juttunsa. Enkä minä osaa häneltäkään haluamiaan kieltää. Yksi tämän tilanteen syistä on se, etten ole osannut sanoa ei. Vähiten itselleni.

Nykypäivä

Nykyisin tiedostan sen että aivan kaikkea kiehtovaa ei tarvitse ostaa. Ainakin joitain asioita voi odottaa pidempäänkin, ja ostaa sitten kun rahaa on saatavilla. Silti välillä haluaisi ottaa lisää lainaa ja ostaa vaikka uuden auton - niin mielettömältä kun tämä kuulostaakin. Joudun taistella joka päivä, että en tyhjennä luottokorttia muutaman viikon helpotuksen vuoksi. Ruoka on yksi houkutuksista. Kaipaan hyviin ravintoloihin, hienoihin hotelleihin ja lämpimiin maihin.

Tilanne on kuitenkin se, että yksikin laina lisää johtaisi luottotietojen menettämiseen, todelliseen velkavankeuteen ja toivon menettämiseen. Tämä kaikki maksaisi varmasti myös työpaikan, kodin ja perheen menettämisen. Miten tällaisilla riskeillä voi silti haluta ostaa..?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti